Vuoden 1702 kartassa nykyinen Backaviken tunnettiin vielä merenlahtena nimeltään Fagervik ja ruukki sai ilmeisesti nimensä sen mukaan. Isovihan aikana 1700-luvun alussa Carl Billstenin vuonna 1646 perustama ruukki hävitettiin venäläisten toimesta. Tänä päivänä tunnetun Fagervikin ruukin tarina alkaa siitä kun Hisingin veljekset ostivat ruukin alueet vuonna 1723 ja rakennuttivat ruukin uudelleen nykyiselle paikalleen.

Karttaan vuodelta 1702 on merkitty: Bruke (ruukki), Västerby ( Billstenin omistama tila), Knapans (nyk. Sågars) ja Backan kylä. Suuri rantatie (Kuninkaantie) näkyy myös kartassa.

(Maanmittaushallitus > Inkoo > Finnpadda; Finnpadda och Jutans: Karta med beskrifning 1702.)

Seuraava kirjoitus Fagervikin entisistä ruukinpatruunoista on julkaistu artikkelisarjassa "Teollisuutemme merkkimiehiä menneiltä päiviltä" Viikko-Sanomissa vuonna 1929.

Menneiltä päiviltä

Liike- ja teollisuusmiestemme kunniakkaassa rivissä tapaamme varsinkin vanhempina aikoina ja vielä nykyisinkin melkoisen määrän tarmokkaita ja toimintakykyisiä Ruotsista saapuneita henkilöitä. Heihin kuuluu myöskin suuri rautateollisuuden harjoittaja Mikael Hising.

Suku juurtaa alkunsa eräästä saaresta, joka sijaitsee Bohusläänissä. Noin 400 vuotta sitten syntyi tuossa veden ympäröimässä maapalukassa talollisen poika Olof Hising. Hän jätti luodon taloineen, toimineen ja purjehti avaraan maailmaan. Olof asettui sotaväkeen, aluksi vain tavalliseksi rivimieheksi. Siinä asemassa ei hänen kuitenkaan tarvinnut kovin kauan viipyä. Ennen pitkää kohosi saaren poika porras portaalta meriväenluutnantiksi, siitä hän ponkaisi vara-amiraaliksi. Kun varsinkin vanhemmilla päivillä alkoi alituinen merellä keinuminen amiraaliamme hieman kyllästyttää, siirsi hän työnsä ja toimintansa vakavalle maan kamaralle. Vihdoin hänestä tehtiin Ulfsundin lääniin kuninkaan käskynhaltija. Se oli jo virka, joka ruokki hoitajansa ja elätti loistavasti miehensä. Silloinen kuningas Juhana III määräsi Olavillemme monen muun hyvän ohella melkoiset läänitykset. Kunto se on, joka miehen nostaa.

Hising-suvun varsinaiseksi kotipaikaksi vakaantui Köpingin vaatimaton mutta soma kaupunki. Tuossa pienessä liikekeskuksessa työskentelivät Olavin jälkeläiset polvesta polveen johtoasemissa ja tärkeissä viroissa, tavallisesti pormestareina.

Köpingin pormestarin kodissa näki myöskin Mikael Hising ensi kerran päivänvalon. Tuo perheen iloinen tapaus saavutti täytäntönsä huhtikuun 22 p. 1687. Hän oli perheen toinen poika; Mikko jäi myöskin pysyvästi kodin nuorimmaksi jäseneksi. Perheen pojat kasvoivat ja vaurastuivat erinomaisesti, mutta kaikista saavutuksista huolimatta, ei heistä kumpaisestakaan tullut isän arvovaltaisen viran perijää. Esikoinen Johan Wilhelm meni jo varsin nuorena sotilasuralle, siellähän siihen aikaan miehiä runsaasti tarvittiin. Pultavan taistelussa hän joutui venäläisten vangiksi ja kuljetettiin Siperiaan virumaan vuosikausiksi. Vasta rauhan tultua palasi hän jälleen kotimaahan, kaikesta päättäen perin kyllästyneenä sotilaselämään ja sen vaikeuksiin. V. 1723 otti hän eron virastaan saaden kapteenin arvon ja kunnian, siitä alkaen tapaamme monet kovat kokeneen upseerimme rauhan toimissa, harvinaisen kyvykkäänä teollisuusmiehenä.

Mikael kävi aluksi koulua ajatellen arvattavasti asettua vakavaksi virkamieheksi, ehkäpä pormestariksi isän tilalle tai papiksi johonkin hyvätuloiseen seurakuntaan. Ylioppilasvuosinaan hän kuitenkin muutti suunnitelmansa, Mikko rupesi ilman muuta kotikaupunkiinsa kauppiaaksi. Rahoja ei nuorella liikemiehellä kylläkään sanota olleen aluksi, mutta hänenlaisensa kauppias saa niitä kyllä kokoon ajan ohella. Pienet asiat eivät miestä miellyttäneet, hän jätti Köpingin ja siirtyi tukkukauppiaaksi itse valtakunnan pääkaupunkiin, Tukholmaan. Heti alussa pääsi Hisingin liike hyvään vauhtiin ja taitavasti johdettu kauppa kävi mainiosti. Rahavarat kasvoivat vuosi vuodelta. Avioliittonsa Mikko solmi v. 1717; puolisokseen hän valitsi rikkaan viinikauppiaan tyttären Margareeta Frodbomin.

Jo aikaisempina vuosikymmeninä pääsi Suomen rautateollisuus verrattain kauniille alulle. Isonvihan myrskyjä ja tuhoja ei se jaksanut tappioitta ja vaurioitta kestää. Kun Uudenkaupungin rauha allekirjoitettiin, uskallettiin jälleen ajatella elämää uudelleen. Monilla aloilla oli lähdettävä aivan alusta, rautateollisuus saatettiin toki perustaa entisille pohjilleen, paljon oli säilynyt sellaista, jota voitiin jatkuvasti käyttää. Tämän teollisuushaaran elvyttämiseen köyhässä maassamme ottivat mainitut veljekset osaa mitä tehokkaimmin. He ostivat tammikuun 29 p. 1723 tehtailija Carl Billstenin perillisiltä Fagervikin, Billnäsin ja Skogbyn rautatehtaat ynnä niihin kuuluvat talot ja muut alueet.

Kaikesta päättäen oli kapteeni homman etupäässä, koskapa kauppakirja on laadittu hänen nimiinsä, mutta sen me nyt arvaamme helposti, että Mikon rahat, joita hänellä siihen aikaan oli sangen runsaasti, kaupan varsinaisesti sitoivat ja vahvistivat. Vähän myöhemmin yhdistettiin tähän samaan ryhmään Dalin tehdas ja perustettiin Björkboda. Nopeasti ja tarmokkaasti korjattiin vauriot, tehtaat pantiin täyteen toimintaan, vieläpä ryhdyttiin laajoihin ja perusteellisiin laajennuspuuhiin tuotannon kartuttamiseksi. Menestys oli hyvä, tehtaissa ryhdyttiin valmistelemaan runsain määrin metallituotteita, paljon sellaisiakin laatuja, joita ei maassamme aikaisemmin kukaan ollut koettanutkaan valaa tai takoa.

Varsinainen tehtaitten johto ja hoitaminen tuli vanhemman veljen, kapteeni Johan Wilhelm Hisingin huostaan. Hän asui Fagervikissa toimien menestyksellisesti rautateollisuutemme edistämiseksi ja saavuttaen hyvän maineen ja kunnioitetun nimen maamme talousmiesten joukossa. Hän kuoli Fagervikissa kesäkuun 8 p. 1751. Hänen veljensä ja yhtiökumppaninsa Mikael Hising ei varsinaisesti asunut Suomessa, vaikka hän suurella huolella ja hartaudella seurasikin kasvavan rautateollisuutemme vaiheita ja kehitystä sijoittaen sen hyväksi suuria pääomiaan. Hän toimi harvinaisen menestyksellisesti tukkukauppiaana Tukholmassa. Mikko toimi aikana, jolloin moni liikemies menetti kaiken omaisuutensa joutuen lopuksi puille paljaille Görtzin arvottomien setelien tähden. Järkevänä ja kaukonäköisenä kauppiaana ei hän luovuttanut tavaroitaan moisista papereista. Kullan ja hopean käyttö kaupassa oli ankarasti kielletty, valtio vaati nämä metallit sotakulujensa ja velkojensa peittämiseksi.

Mikko menetteli viisaasti, hän ei huolinut paperista, ei vaatinut kultaa eikä hopeaa, mutta kuparia sitä enemmän, entisen ajan vaskirahat olivat suuria nelikulmaisia levyjä. Niitä kerääntyi tukkukauppiaamme rahamakasiineihin korkeita pinoja. Kun hän kävi suuria laskujaan ja tilejään suorittelemassa toisissa liikekonttoreissa tai muiden asiakkaidensa luona, oli kauppiaallamme aina kokonainen miehistö mukana. Tarvittiin melkoinen määrä palvelijoita, jotka kottikärryillä kuljettivat herransa suuria ja raskaita rahoja. Hyvät ja hilpeät tukholmalaiset usein nauroivat makeasti katsellessaan noita ihmeellisiä kuormastoja. Saadaksensa ilonsa oikein täydelliseksi ja eheäksi, keksivät he kunnon kauppiaallemme muka erittäin onnistuneen uuden nimenkin. Tukkukauppias Mikael Hisingiä alettiin yleisesti kutsua »Plootu-Mikoksi». Mitäpä rehti liikemiehemme moisesta ilveilystä perusti, hän teki kauppaa kuparilla ja antoi niiden nauraa ja viisastella, joita sellainen huvi tyydytti. »Joka viimeksi nauraa, se parhain nauraa.» Kun Kaarle XII kaatui Norjassa ja Görtz menetti päänsä mestauslavalla, kadotti seteliraha kaiken arvonsa, mutta kupari pysyi edelleen korkeassa kurssissaan.

Mikael Hising saavutti etevänä liikemiehenä paitsi tavatonta rikkautta, myöskin suurta luottamusta ja kunniaa. Hän toimi valtiopäivämiehenä, työskenteli valtion kuparikonttorin jäsenenä, monia muita vastuullisia toimia mainitsematta. Viimein herposi hänenkin työtarmonsa, Mikael Hising kuoli lokakuun 14 p. 1756. Molemmat veljekset piirsivät lähtemättömästi nimensä Suomen teollisuushistoriaan elvyttäen rautateollisuuttamme suurella voimalla tukalina aikoina arvaamattomaksi taloudelliseksi onneksi.

Johan Hising näki ensi kerran päivänvalon tammikuun 31 p. 1727 Tukholmassa, jossa isä harjoitti sangen laajaa ja menestyksellistä kauppaa keräillen plootuja makasiininsa täyteen. Poika sai viettää lapsuutensa aikaisemmat vuodet hyvässä ja varakkaassa kodissaan nauttien hellää hoitoa ja sopivaa ohjausta, kunnes kutsuttiin kotiopettaja taloon ohjailemaan esikoista valon poluille ja tiedon lähteille. Juhanan elämänura oli tavallansa määrätty jo hänen syntymässään, mitäpä hänestä oikeastaan olisi sopinut muuta tulla, kuin suuri teollisuusmies, joka ensimmäisenä perillisenä oli kerran oikeutettu ottamaan laajat tehdaslaitokset haltuunsa. Näistä edellytyksistä huolimatta hankittiin pojalle vankat koulutiedot ja hyvä pohjasivistys. Kaikesta päättäen ei lukuhommissa miestä liiaksi hemmoiteltu, ei vetelehtimällä koskaan pojasta tule ylioppilasta kymmenen vuoden iällä.

Vauhdikasta lukutyotä tehtiin aivan harvinaisin saavutuksin erittäin taitavan kotiopettajan johdolla. Ehdittiin vuoteen 1737, Johan täytti silloin kymmenennen ikävuotensa; poika oli opinnoissaan ehtinyt niin pitkälle, että hän vaikeuksitta suoritti ylioppilastutkinnon Upsalassa. Tämä oli kieltämättä ennätys, jota ei pysty moni saavuttamaan, Kun sitten nuori lukumies lähti opinnoitaan jatkamaan yliopistokaupunkiin, lähetettiin hänelle seuraksi ja turvaksi tuo etevä ja tarmokas opettaja, joka oppilaastaan sellaisella vauhdilla lukumiehen leipoi. Kunnon miehet eivät koskaan opiskeluaikaansa joutilaisuudessa kuluttele. Heti alkoi myöskin nuori Hising kuunnella suurten mestarien syvämietteisiä luennoita. Hän otti ohjelmaansa fysiikan, suuretieteen, mekaniikan, kemian, taloustieteen y.m. Tarmokkaasti tutkittuaan näitä eri aloja ja tieteen haaroja siirtyi hän vuorineuvostoon harjoittelijaksi. Kaksi vuotta myöhemmin (1749) tuli hän samaan laitokseen virkamieheksi. Ja heti toimikauden alkupäässä uskottiin nuorelle, mutta sangen perustellisesti oppineelle virkamiehellemme tärkeitä ja vastuullisia tehtäviä. Vuoriteollisuuden ohjaajana ja valvojana liikkui Hising jo tällä toimintakaudellaan maassamme tutustuen monin tavoin elinehtoihimme ja muihin aloihimme.

Varmaan olisi Hising virkamiesurallakin saavuttanut alallaan korkeimmat huiput, siihen otaksumiseen on meillä täysin pätevät syyt saavutusten pohjalla. Hänen oli kuitenkin luovuttava varsinaisesta valtion leipäkannikasta ja siirryttävä hiukan toisille toimintaraiteille. Isä, Mikael Hising, ummisti silmänsä ikuiseen uneen suurella maatilallaan lokakuun 14 p. 1756. Siihen jäivät suuret rahat, tukkuliikkeet, vuorikaivokset ja rautatehtaat takomoineen ja valimoineen. 

Johan Hising päätti asettua Suomeen hallitsemaan ja johtamaan isän ja sedän tänne perustamia ja järjestämiä laitoksia. Hän hankki itselleen täyden omistusoikeuden Fagervikin, Billnäsin ja Skogbyn tehtaisiin, samoin niihin kuuluviin maatiloihin ja muihin etuihin. Näiden vanhojen perintömaiden lisäksi osti nuori tehtailijamme melkoisen määrän suuria ja keskikokoisia maatiloja laajentaen siten aluettaan entistä runsaammaksi.

V. 1758 pyysi Hising eron virastaan, se hänelle myönnettiin ja samalla herrasta tehtiin asessori. Tämä arvonimi oli vain alkutempaus, sillä myöhemmin tuli tälläkin alalla hänen osakseen huomattvat lisät. Ehdittiin vuoteen 1770, silloin koroitettiin oiva tehtailijamme aatelissäätyyn. Tässä käänteessä otti hän omaksi ja sukunsa nimeksi Hisinger. Myöhemmin tehtiin Juhosta vielä lisäksi Vaasan ritarikunnan jäsen ja vuorineuvos.

Heti Suomeen vakinaisesti asetuttuaan ryhtyi Hisinger toimialueellaan laajoihin ja perusteellisiin uudistus- ja parannuspuuhiin. Tehtaiden tuottokykyä lisättiin melkoisesti, samalla järjestettiin uusia muotoja työtavoissa ja valmisteissa, vieläpä uusia tavaralaatujakin. Tehtailijamme asettui asumaan Fagervikiin ja tästä luonnollisesti johtui että nopeimmat ja perusteellisimmat uudistukset ja laajennukset suoritettiin juuri täällä. Tehdasrakannukset, jotka entuudestaan olivat vanhoja puuhökkeleitä, revittiin pois ja tilalle rakennettiin uhkeita tiilirakennuksia. Laitettiinpa jo työväellekin asuntoja tehtaan läheisyyteen. 

Ruukinkatu

Kartanoon rakennettiin myöskin laaja ja uhkea päärakennus, jonka valmistuksessa noudatettiin ajan uusimpia työtapoja ja saavutuksia. Toisia tehdaslaitoksia parannettiin saman kaavan mukaan. Niinpä rakennettiin ja laajennettiin Skogbyn valimo sellaiseen kuntoon, että se pystyi voitollisesti kilpailemaan vertaistensa kanssa sekä Suomessa että Ruotsissa.

Fagervikin kartano

Johan Hisinger ei ollut ainoastaan suuri ja harvinaisen etevä tehtailija; hän teki harrasta ja uupumatonta työtä monilla muilla taloudellisen elämän aloilla. Niinpä hän suurilla maatiloillaan raivautti ala-arvoista metsää muokaten maan viljavaksi vainioksi. Soita ja korpia kuivattiin, siten saatiin melkoiset alueet viljelykselle kelvollista maata. Erityisin kustannuksin hän edisti puutarhan hoitoa ja hyödyllisten keittiökasvien viljelystä. Fagervikin puutarhat tulivat suorastaan kuuluisuuksiksi alallaan. Niissä viljeltiin ja kasvatettiin hedelmiä, joita ei missään muualla koko maassa saatu aluksikaan menestymään. Laitoksen suurien taimistojen avulla levitettiin hedelmäviljelysharrastusta laajaan ympäristöön. Taimet myytiin perin huokealla, vieläpä annettiin suorastaan ilmaista opetusta ja ohjausta niiden hoitamiseen. 

Miten tärkeänä maamme menestykselle Hisinger piti tätä alaa, siihen saamme selvän ja kuvaavan vastauksen hänen uhrauksistaan. Niinpä Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha sattui hänen huomionsa esineeksi. Käytännön selväjärkisenä miehenä hän pian huomasi, että siellä voitaisiin asiat paljon paremminkin järjestää, kuin mihin viisaat ja korkeasti oppineet professorit olivat ennättäneet. Toiminnan käytännöllisen puolen tehostamiseksi asetti hän suuremman rahasumman, jonka koroilla on palkattava ammattitaitoinen puutarhuri toimimaan yliopiston kasvitarhassa. Tämän virkamiehen avulla oli ylioppilaitten, jotka tahtoivat alaan perehtyä, helppo päästä selville asiain käytännöllisestä puolesta. 

Vuorineuvos Hisingerin harrastuksista liitämme tähän vielä muutamia näytteitä. Niinpä hän perusti rahaston, jonka koroista myönnettiin vuotuista avustusta köyhille leskille ja lapsille. Toisesta hänen perustamastaan rahastosta suoritettiin apurahoja vanhoille sotilaille ja heidän köyhyyteen joutuneille perheilleen. Fagervikiin perustettiin koulu työväen lapsille, palkattiinpa vielä kätilökin. Kesäisin hankittiin Turusta soiton ja laulun opettaja ohjaamaan ja johtamaan työläisnuorison musikaalisia harrastuksia. Usein näitä harjoituksia jatkettiin keskellä talveakin. Erittäin hellää huolta piti Hisinger yliopistonuorisosta osoittaen avuliaisuuttaan monin tavoin. Varattomia, mutta lahjakkaita opiskelijoita tuki hän kitsastelematta ja mielellään. Yliopiston kirjastoon lahjoitteli vuorineuvoksemme usein suuria ja kallisarvoisia teoksia, joista koitui arvaamaton hyöty. 

Tulkoon mainituksi myöskin tässä yhteydessä vuorineuvoksen suurenmoinen ja sangen laaja viljakauppa katovuosina ja kalliina aikoina. Hän tuotti suuret määrät jyviä Räävelistä ja myi niitä minkä ehti ottamatta nimeksikään voittoa. Tehtailijamme ei käyttänyt toisten hätää hyödykseen, kuten usein maailmassa tapahtuu, hän koetti sitä lievittää, se oli jotakin suurta ja kunnioitettavaa. Kunniaa siitä hänelle tulikin. Tuo ainutlaatuinen viljakauppias saavutti harvinaisella liikkeellään sellaisen maineen, että se kuului aina kuninkaan korville asti. Hallitsija ihastui sanomattomasti ja laati kauniin kiitoskirjelmän vuorineuvoksen suurista ansioista hädän ja tuskain jalona lievittäjänä. Maaherran välityksellä se olisi luettu julkisesti seurakunnan kirkossa, mutta vuorineuvos kieltäytyi ehdottomasti moisesta näytelmästä.

Vuorineuvos Johan Hisinger kuoli Fagervikissa toukokuun 19 p. 1790. Hänessä meni manalle mies, jota aikalaisensa sekä ylhäiset että alhaiset siunaten ja kaivaten muistelivat. Hänen vaelluksensa ja jalot harrastuksensa soveltuvat kaikille ajoille ihailtaviksi ja noudatettaviksi esikuviksi. Historia ei koskaan sellaisia miehiä unohda.

(19.01.1929 Viikko-Sanomat n:o 3 ja 09.02.1929 Viikko-Sanomat n:o 6)

- Kristin Lauharo -