Maakauppa - Lanthandel

Maakaupan historiaa ja sen alkuvaiheita Inkoon pitäjässä.

Ruotsin valtakunnan laki vuodelta 1734 kielsi kaikenlaisen maa- ja kulkukaupan harjoittamisen maassamme. Tällä lailla haluttiin turvata kaupunkien kaupankäyntioikeuksia. Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, mutta laki jäi edelleen voimaan.

Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki:

Cauppa Caari

VI. Lucu. Maan-caupasta.

1.§. Ei mahda kengän maalla pitä cauppamiehen calua huonesans myytäwänä, eli sen canssa culkea kylästä kylään, cauppa tehden: Ei mahda myös kengän maalla ylösostaa maan rijstaa, sitä siellä eli cauppacaupungisa myydäxens; Jocainen cuin sen teke; olcon ensimmäisen kerran rickonut calun, ja ottacon Cuningas sijtä colmannexen, toisen edesandaja, ja sen colmannen lähin waiwaisten huone. Jos hän useimmin sen canssa tawoitetan; wetäkön sijnä siwusa sackoa caxikymmendä talaria.

Suomen huoneenhallitusseura puolsi vapaata maakauppaa vuonna 1821, todeten sen olevan Suomen maalle eduksi, mutta tämä ei johtanut minkäänlaisiin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin. Maaseudulla harjoittettiin kiellosta huolimatta yleisesti laitonta kulkukauppaa.

Joulukuun 19 päivä vuonna 1859 keisari Aleksanteri II antoi armollisen asetuksen, jonka mukaan annettiin lupa kauppapuotien perustamiseen, jotka sijaitsevat vähintään 5 peninkulman päässä kaupungista tai kauppalasta. Myytävien tavaroiden valikoima oli rajattu ja kauppiaaksi ryhtyvän oli täytettävä tietyt ehdot:

Asetus maakaupasta vuonna 1859.

Kaupasta ja kauppapuodeista maalla on Keisarillinen Majesteetti wiimis joulukuun 19 p. antanut armollisen Asetuksen, joka määrää:

1) Senatin talouskunta taitaa antaa luwan asettaa kauppapuodia maalla, wähintäki 5 penikulmaa kaupungista eli kauppilasta.

2) Niissä puodeissa saadaan pitää kaupaksi kaikellaisia kotimaan ja Wenäjan tawaroita sekä ulkomaan tawaroista pummulia, pummuliteoksia, pellawia ja hamppuja, kaloja ja kalanpyydyksiä, hedelmiä, siemeniä, wärejä ja wäri-aineita, rautaa, terästä ja muita metalleja sekä niistä tehtyjä kaluja, nahkaa, neuloja, suoloja, jywiä, kryytejä, kryynejä, kahwia, sokeria, teetä, silkkiä, kirjoitus-aineita, tupakkaa, nuuskua, öljyjä, saipuata ja haju-wettä, willoja ja willakankaita, työkaluja ja ruoka-aineita kaikesta laadusta. Kielletty sitä wastaan on niissä myydä lääkityksiä, myrkkyjä ja sellaisia waarallisia aineita, palowiinaa, arakkia, rommia, konjakkia, wiiniä ja muita wäkewiä juomia, johon ei lueta suomalaista olutta, jota saadaan suljetuissa pulloissa taikka muissa astioissa myydä, waan ei paikalla nauttia.

3) Maakauppiaksi tullakseen waaditaan että hakia on Suomen alamainen, ripillä käynyt, hywämaineinen ja omastakainen sekä taitaa kirjoittaa luettawasti, lukua laskea ja kirjaa pitää tawallisen kauppatawan mukaan. Hänen pitää luwan saatua myös maksaa kruunulle makson, wähintakin 20 ruplaa wuodessa, sekä kaikki ne maksot jotka sawulta taikka hengeltä owat maksettawat.

4) Samoilla ehdoilla saa vaimoihminen myös oikeuden pitää maakauppaa, jos hän on omastakaiseksi julistettu. Mutta joka on wirkamies ja semmoisena palkkaa nautitsee, hän ei saa kauppaa pitää.

5) Hakemus annetaan kuwernöörille, joka taitaa suoraan kieltää; mutta muutoin osotetaan hakia kihlakunnan oikeuteen, jossa käräjäkunnan asujamia kuulustellaan asiasta, jonka tehtyä kuwernööri antaa päätöksensä, joka, jos se on myödyttäwäinen, annetaan Senatin talouskunnan wahwistettawaksi.

6) Luwan saatua tulee hakian näyttää lupakirjansa paikkakunnan kruununvoudille, henkikirjoittajalle ja nimismiehelle.

7) Tätä kauppa-oikeutta, joka loppuu kauppian kuollessa, ei saa toiselle antaa. - Muutoin säätään että tawarain kuljetuksessa on seurattawa entisiä asetuksia, ettei maakauppias saa ulkomailta itse tuottaa tawaroitansa, ettei hän saa kotonansa pitää muita tawaroiia kuin hänellä on lupa myydä, että hänen tulee pitää tarkat kirjat, että kruunun-woutien ja wiskalien tulee pitää näistä puodeista tarkka waari, että maawiljelyksen ja käsityön tuotteita saadaan ostaa ja myydä wapaasti ja että suolan talletus ja myynti saa toistaseksi olla entisellänsä. Talolliset saawat myös tehdä kauppaa kaloilla, suolatuilla, kuiwatuilla ja tuoreilla, sekä raudalla ja suuremmilla rautakaluilla.

Vuoden 1861 ja 1868 asetukset toivat lisää joitakin huojennuksia maakaupan harjoittamiseen (etäisyys kaupungista poistui, ym), mutta vasta 1879 elinkeinolaki vapautti maakaupan kaikista aiemmista vaatimuksista. Sen mukaan kauppiaaksi sai ryhtyä jokainen hyvämaineinen kansalainen, joka hallitsee itseään ja omaisuuttaan. Muita vaatimuksia ei enää sen jälkeen ollut.

Tiettävästi ensimmäinen maakauppias Inkoossa oli H. J. Lindén, jolla oli maakauppa Inkoon pappilan mailla ("prestgårdsmark") vuonna 1870. Seuraava maakauppa perustettiin Inkoon kirkonkylään M. Ilanderin toimesta 1874. Degerbyn ensimmäinen maakauppias oli Sofia E. Tallberg, jolla oli siellä kauppa vuonna 1876. Ensimmäiset maakaupat eli kyläkaupat olivat tyypillisesti pieniä, yhden huoneen myymälöitä, jotka sijaitsivat asuinrakennusten yhteydessä.

1800-luvun lopulla heräsi maanlaajuinen huoli siitä, että ihmiset ostivat turhia tavaroita yhä enenevissä määrin velaksi, joka johti vähävaraisten ihmisten ylivelkaantumiseen. Kauppojen myynnistä yli puolet tapahtui luotolla ja kauppiaat alkoivat vähitellen olla hätää kärsimässä omien maksujensa kanssa tavarantoimittajille. Maksuajat venyivät ja tämän seurauksena käteisellä maksava asiakas oli hyvässä asemassa ja saattoi saada huomattavia alennuksia jos vaan osasi tinkiä. Tilanne johti vähitellen siihen, että melko suuri osa maakauppiaista lopetti yrityksensä kannattamattomana tai teki konkurssin muutaman vuoden toimittuaan.

Teollisuushallituksen kaupparekisteri perustettiin vuonna 1896 ja samana vuonna Inkoossa sekä Degerbyssä rekisteröitiin yhteensä 10 maakauppaa. Seuraavan viiden vuoden aikana kauppojen määrä kaksinkertaistui. 

Alla on luettelo Inkoossa ja Degerbyssä toimineista maakaupoista perustamisvuosineen. Joillakin kauppiailla oli haaraliikkeitä Inkoossa ja Degerbyssä varsinaisen päätoimipaikan lisäksi, joka toisinaan sijaitsi naapuripitäjässä. Ennen Suomen itsenäistymistä Inkoon ja Degerbyn alueilla oli toiminut n. 40 maakauppaa ja -kauppiasta.

Maakauppoja ja -kauppiaita ennen vuotta 1917.

Inkoo:

H. J. Lindén, 1870, Prästgården.

Mauriz Ilander, 1874, Prästgården.

Stenvall, W., 1875, Haga.

H. V. Enberg, 1886, Rankila.

Roman Mitrofanoff, 1887, Prästgården.

Jakowleff, F. P., 1887, Krämars.

Heinström, S., 1887, Täkter.

Bäckström, E. T., 1888, Långvik.

Karl E. Berglund, 1892, Fagervik.

Viktor Grefberg, 1892, Krämars.

Henrik A. Bergholm, 1896, Ingarskila.

Westerholm, K. W., 1897, Rövass.

Lindholm G. K., 1897, Bollstad.

Borgström, A., 1898, Bollstad.

Arthur Lindholm, 1898, Siggböle.

Frans O. Svensson, 1898, Jutans.

Alexsander Alarik Kerin, 1900, Ålkila.

Ludvig Lindqvist & C:o, 1900, Rövass.

M. W. Wasström, 1900, Täkter.

E. Gustaf Borg, 1901, Vars.

Frans Bäckman, 1901, Hofgård.

Alex. Sturén, 1903, Elgsjö.

Axel Mauritz Sundholm, 1903, Ors.

Carl Östermark, 1903, Dalby.

F. J. Vassholm, 1909, Vassböle.

Elis Nordström, 1910, Täkter.

Johan Lindqvist, 1910, Bollstad.

K. F. Boberg, 1911, Tostholm.

Ilmi Sundström, 1911, Espings.

Emil Röholm, 1915, Lillramsjö.

Elin Wikström, 1916, Bollstad.

Degerby:

Sofia E. Tallberg, 1876, Degerby.

Grönholm, F. S., 1878, Rådkila.

August Nestor Edvin Nystén, 1881, Degerby.

Henrik Arvid Österman, 1885, Vestersolberg.

Frostell, K. H., 1889, Billskog.

Johan Fredrik Nystén, 1889, Degerby. 

Adolf F. Boström, 1899, Stubböle.

Knut V. Lemström, 1900, Östersolberg.

Gustaf F. Lindfors, 1911, Rådkila.

Inkoon keskusta joskus muinoin. Etualalla keskellä Mitrofanoffin perustama kauppa ja vasemmassa reunassa kauppias Ilanderin entinen liikehuoneisto. (Kuva: Ingå i bild - Inkoo kuvin)

- Kristin Lauharo -