Anna Jöransdotter

Oli vuosi 1713. Suomessa elettiin suuren Pohjan sodan ja Isonvihan aikaa. Kenraalimajuri Carl Gustaf Armfelt oli määrätty Suomessa olevien sotavoimien päälliköksi. Armfelt koetti urhoollisesti joukkoineen estää Pälkäneellä lokakuun 3 - 6 päivinä venäläisten etenemistä, mutta oli pakotettu perääntymään Etelä-Pohjanmaalle, jonne hänen armeijansa jäi loppuvuodeksi kerämään voimia.

Sotajoukkojen lepäillessä joulukuun 28. päivä 1713 sattui merkillinen tapaus, silloin nimittäin selvisi, että Turun läänin rykmentin henkivartijakomppanian sotamies "Johan Jöransson Harittu" olikin nainen!

Kova kohtalo oli paljastanut tämän urhean soturin salaisuuden. Eräänä iltana oli edellä mainittu Johan Jöransson kahden asekumppanin kanssa joutunut kapakkaan. Istuttiin ja juotiin olutta, keskusteltiin sodasta ja naisista sotamiesten tapaan. Miehet kumosivat tuopin toisensa perään ja tunnelma nousi hetki hetkeltä. Mutta pikkutunneilla sai väsymys vallan ja Johan Jöransson nukahti. Silloin toinen hänen kumppaneistaan, sotamies Mats Kröger, ei tahtonut jättää nukkuvaa kapakkaan, vaan pisti hänet kelkkaan ja kuljetti tämän asunnolle. Kun Kröger alkoi riisua toveriaan pannakseen tämän vuoteeseen ja silloin Johanin suuri salaisuus paljastui. Hämmentynyt Kröger ei voinut pitää asiaa salassa, vaan uskoi sen lähimmälle esimiehelleen korpraali Grassille, joka puolestaan teki raportin vääpeli Kyreenille. Tämä taas ilmoitti asiasta komppanianpäällikkö Miltopaeukselle.

Miltopaeus, joka oli vasta viikko sitten tullut komppanianpäälliköksi, eikä vielä tuntenut miehistöään, epäili ensiksi, että jokin sotilas oli paennut ja nainen oli astunut hänen tilalleen. Hän kutsutti sen vuoksi Johan Jöranssonin eteensä ja antoi tämän suorittaa sotatemppuja musketilla, jolloin hän huomasi erehtyneensä, sillä valepukuinen soturi suoriutui kokeesta kaikella kunnialla. Upseerin kuulustellessa hän ilmoitti peittelemättä olevansa nainen ja oikeaksi nimekseen Anna Jöransdotter. Komppanianpäällikkö Miltopaeus oli luutnantti Nordbergin ja tämän rouvan läsnäollessa riisunut Johan Jöranssonin vaatteita, löytäen niiden alta naisen rinnat, minkä jälkeen tutkimusta oli jatkettu kunnes kaikki epätietoisuus oli hälventynyt. Miltopaeus määräsi Annan arestiin ja toimitti hänelle naisen vaatteet.

Tammikuun 18. ja 19. päivinä 1714 pidettiin Tervajoen kylässä sotaoikeuden kuulustelu asian johdosta.

Sotaoikeudessa sai Anna tehdä selkoa elämästään. Hän ilmoitti olevansa 18 vuoden ikäinen sekä syntyneensä Vassbölen kylässä Inkoossa. Syksyllä 1710 oli hän mennyt palvelukseen varusmestari Korpin luo Siuntion Flytbyhyn ja vuoden 1711 alussa, kun kulkutautina raivonnut rutto oli alkanut heikentyä, oli hänen isäntänsä pakottanut poikansa Henrikin ja Annan hevosella ja reellä ajamaan Inkoon Hagaan varkaisiin. He eivät uskaltaneet kieltäytyä lähtemästä, murtoyritys epäonnistui ja heidät saatiin kiinni itse teosta.

Kun murrosta ilmoitettiin nimismiehelle, kehoitti varusmestari Korp Annaa miehen vaatteisiin pukeutuneena pakenemaan Turun lääniin. Korp hommasi tytölle miehen vaatteet ja niin lähti Johan Jöransson, jonka nimen Anna oli nyt ottanut, keskellä talvea Turkuun. Siellä lähellä silloista pääkaupunkia Johan Jöransson sai paikan, mutta työrauhasta ei voinut puhua. Nimismies "Henrick" oli saanut määräyksen ottaa alokkaita armeijan täydennykseksi ja nuoret miehet olivat helisemässä. Niinpä hän piti Johaniakin tiukalla kehoittaen tätä värväytymään milloin pursimiehenä armeijan laivastoon, milloin ratsuväkeen. Aluksi epäonnistuivat kaikki ylipuhuttelut, mutta nimismiehen sitkeys lopulta voitti ja Johan saatiin kauniiden etujen houkuttelemana ottamaan pesti sotamiehenä Turun läänin rykmentin henkivartiokomppanian Haritun ruotuun.

             Ruotsin kuningas Kaarle XII:n armeijan sotilaat (karoliinit) 1700-luvulla.

Sotaoikeudessa Annaa kehoitettiin kertomaan puhdas totuus, koska epäiltiin hänen jostain karkeammasta rikkomuksesta ottaneen valeasun ylleen, että hän ankaramman rangaistuksen pelosta kuin mitä pienestä varkaudesta seurasi, oli epätoivoissaan pakotettu liittymään sotilasjoukkoihin, mihin eivät miehetkään mielellään tahtoneet liittyä. Mutta Anna vakuutti, ettei hän ollut tehnyt itseään syypääksi mihinkään muuhun rikokseen, jonka hän oli jo tunnustanut tehneensä, ja lisäsi »olleensa tyytyväinen sotilassäätyyn kauhua tuntematta».

Kun vielä oli kuultu muutamia todistajia, jotka saattoivat vakuuttaa Annan tiedot tosiksi, kutsuttiin sisään korpraali Grass ja sotamies Kröger vielä kerran kuulusteltavaksi. Heitä kehoitettiin vakavasti tunnustamaan, olivatko he havainneet kenenkään siveettömästi seurustelleen Anna Jöransdotterin kanssa sinä aikana, jona hän rykmentissä oli ollut, mutta he vakuuttivat vahvasti: »etteivät olleet voineet koskaan uskoa, että Anna oli "vaimonpuoli", koska kaikki tiesivät hänen olevan naimisissa vaimoihmisen kanssa, ja hän joskus muiden naisihmisten kanssa miesten lailla oli ilveillyt, minkä vuoksi hän myös ennen muita sotamiehiä oli talonpoikain piikojen suosiossa , ja sillä neuvolla oli joskus ruokaa ja muuta senkaltaista itselleen hankkinut.»

Anna sai sitten edelleen kertoa elämästään. Kun hän alokaskoulutuksen aikana oleskeli Turussa, kävi hän tovereineen usein Linkenin krouvissa, jonka pitäjä, "Hönsu-Maijaksi" kutsuttu nainen, oli ollut hyvin ystävällinen häntä kohtaan. Annan ei koskaan tarvinnut maksaa mitään nauttimistaan aineista. Lopulta selvisi syykin tähän, sillä kapakoitsija kehoitti sotilassuojattiaan naimaan erään vänrikintyttären, Maria Kihlin. Suostuttelu johti toivottuun tulokseen ja helmikuussa 1712 sotamies Johan vihittiin Marian kanssa kristilliseen avioliittoon Turun suomalaisen seurakunnan kappalaisen Simon Sadeniuksen vihkimänä.

Kysyttäessä, kuinka hän oli käyttäytynyt, heidän yhdessä maatessaan, vastasi Anna, että "hän oli aina kääntänyt selkänsä ja 3 päivää häiden jälkeen rykmentti marssi Karjaan Nybyhyn". Kun Anna viisi viikkoa myöhemmin oli saapunut kotiin, oli Maria eräänä iltana tunnustellut miestään kaikkialta ja tehnyt silloin sen hämmästyttävän havainnon, että hänen aviomiehensä oli yhtä oikea nainen kuin hän itsekin. Maria piti kuitenkin salaisuuden omana tietonaan, sillä hän odotti lasta. Ilmiantaminen olisi näet vahingoittanut hänen omia etujaan. Epätavalliset olivat myöskin vaimon jäähyväiset, kun Johanin piti kesäkuussa lähteä sotaan. Maria toivotti tälle pitkää ikää, mutta kehoitti tätä koskaan olemaan palaamatta kotiinsa.

Anna sai nyt kokea sotilaselämää, mutta hän kantoi sen vaikeudet ja vastukset kuin mies. Hänet määrättiin komppaniastaan Longströmin sissijoukkoon ja teki kerran partioretken vänrikki Sahlmanin komennossa vihollisen selustaan. Sotaretkeltä ollessaan hän sai syyskuussa kirjeen vaimoltaan, joka tiedoitti iloisesta perhetapauksesta sekä tämän tulleen pulskan poikalapsen isäksi. Poika oli kasteessa saanut nimen Kustaa. Anna kehoitti pataljoonan pappia, joka oli lukenut vaimon kirjeen hänelle, vastaamaan, ettei hän tunnustanut lasta omakseen.

Annan sotilasura jatkui. Taisteltuaan kunnialla Pietari Suuren joukkoja vastaan Helsingissä, vetäytyi hän muiden mukana pohjoiseen, päätyen lopulta Pohjanmaalle. Hän viihtyi jatkuvasti miehisessä kutsumuksessaan, ja kuten hän mainitsi sotaoikeudessa, hän oli päättänyt jäädä heidän joukkoonsa vielä joksikin vuodeksi ja sitten paljastaa itsensä. Hän lisäsi vielä, että hän oli jo niin tottunut sotapalvelukseen, ettei hän parempaa olotilaa olisi halunnut edes parempien aikojenkaan koittaessa.

Kun Annaa koskevat kuulustelut olivat päättyneet, oli sotaoikeuden jäsenillä kova työ tutkiessaan kuninkaallisen majesteetin sotalakia ja vaikka he kuinka etsivät, eivät löytäneet mitään lainkohtaa, jota voitaisiin soveltaa kyseessäolevaan tapaukseen. Tästä syystä Armfelt joutui kysymään Tukholmasta neuvoa asian suhteen.

Carl Gustaf Armfelt lähetti asiasta syntyneen pöytäkirjan Tukholmaan ynnä seuraavan lähetekirjelmän:

Eders Kongl. Maij:t täckes i nåder låta sig föreläsa närgående Krigz Förhöretz Ransakning öfwer Qwins personen Anna Jörans dotter, som utj någre åhrs tijd tiänt för Soldat under Åbo läns infanterie Regimente och Lijfcompagniet, men nu nyl:n uptäckt och funnen wara en qwinsperson, Hwarföre och då hon blifwit för Rätta stäld, bekändt det hon utj Februarii månad förledit åhr 1712 utj Äbo låtit sig wiga af Cappellanen wid Finska Församblingen dersammastädes Simon Sadenius. wid en annan Qwinsperson Maria Kijhl benämbd, och som uti Eders Kongl. Maij:tz publicerade Lag och Förordningar, intet straff, så wida här wetterligit, wara kan, öfwer sådane till förene ohörde brott, särdeles det senare angående, finnes stadgat och utsatt wara; Ty har till Eders Kongl. Maij:tz egit nådiga Förordnande iag ey underlåta bordt bem:te måhl här med utj underdånighet at underställa. Framhärdandes till min dödzstund.

Carl Gustaf Armfelt

Huhtikuun 15 päivänä asia esiteltiin Tukholmassa kuninkaallisen neuvoston oikeusrevisionille, jolloin annettiin seuraava päätös:

»Kuninkaallisen Majesteetin neuvokset ovat asianmukaisen tarkan harkinnan ja vertailun jälkeen moisissa jutuissa aikaisemmin annettujen ennakkopäätösten kanssa kohtuulliseksi havainneet, että tämän Anna Jöransdotterin rikoksestaan ja menettelynsä vuoksi, kieltäessään sukupuolensa pukeutumalla miehenpuolen vaatteisiin, sekä paitsi että hän täten on koettanut toiseksi muuttaa Jumalan toimet hänen sukupuolensa suhteen, hän myös on voinut antaa ja aiheuttaa moisessa sala-asussa mahdollisuuden monen paheen ja synnin salaamiseen kaikkien pahennukseksi, kärsimään kovennetun raipparangaistuksen ja julkisen kirkonkurin ynnä varoituksin olla vastedes ryhtymättä moiseen ilkeyteen ja palata takaisin sukupuoleensa ja niihin askareihin, joita varten hän Jumalan järjestyksen mukaan on luotu, ollen tämä kaikki myös herra Kenr. Majurin käskynalaiselle miehistölle tiedoksi annettava».

Mutta kun tämä juttu esiteltiin uudelleen huhtikuun 19 päivänä, pyysi kreivi Gustaf Cronhjelm (jonka johdolla vuoden 1734 laki myöhemmin valmisteltiin) puheenvuoroa ja huomautti, että: »raskauttavinta on se, että hän on antanut vihkiä itsensä avioliittoon, se on Casus Conferentia esimerkin vuoksi. Ehkä hankittaisiin konsistorien mietintö tästä, ennenkuin mitään muuta asiassa päätetään». Tämän jälkeen päätti kuninkaallinen neuvosto pyytää valtakunnan kaikkien konsistorioiden ja hovioikeuksien mietintöä jutussa ja jättää tuomion langettamisen siksi, kunnes nämä mietinnöt oli saatu.

Tukholman konsistorien lausunnossa esitettiin, että hänet tuomittaisiin: »8 päivän vesileipävankeuteen, raipoilla piestäväksi, kirkonkurin kärsimään ja sitten siitä maanpaikasta karkotettavaksi, jossa tämä törkeä pahennus on matkaansaatettu».

Svean hovioikeus vastasi kuninkaallisen neuvoston oikeusrevisionin kyselyyn. Siinä huomautetaan:

»Muuten Teidän Majesteettinne hovioikeus katsoo, ettei se voi olla alamaisuudessa antamatta tietoa niistä ennakkopäätöksistä, jotka Teidän Majesteettinne hovioikeudessa on, semmoisista, jotka sukupuolensa salanneet ovat, ynnä mitä muuta sen ohessa tehneet ovat; nimitt. vuonna 1697 lokak. 24 päivänä on oikeudessa ollut esillä asia, joka koski vaimoihmistä nimeltään Elizabeth Olofsdotter, joka, oltuaan naimisissa muutamia vuosia ja synnytettyään kaksi lasta, oli ruvennut käyttämään miesväen vaatteita ja 300 taalarin pestistä ruvennut sotameheksi Uplandissa ja kutsunut itseään Matz Erssoniksi, sekä sittemmin edellä käyneen kuulutuksen jälkeen tavallisin menoin mennyt avioliittoon erään piian kanssa nimeltä Kierstin Eriksdotter, mistä rikoksesta Elizabeth Olofsdotter on tuomittu menettämään henkensä ja teilattavaksi; Niin on myös eräs toinen tapaus vuonna 1706 huhtikuun 5 päivänä Teidän Majesteettinne Hovioikeudessa ratkaistu piika Maria Johansdotterista, joka on ottanut miehen vaatteet ja sanonut itseään Magnus Johanssoniksi, ja Löfön seurakuntaan otettu lukkariksi, johon sitten eräs toinen piika on saanut niin suuren rakkauden, että on tälle Marialle lahjoittanut muutamia pieniä lahjoja ja anteja, hänen tähtensä tahtonut itseltään hengen ottaa, ollen tämä Maria tuomittu 8 päivän vesileipävankeuteen ja kärsimään tavallisen kirkonrangaistuksen».

Lokakuun 11 päivänä 1714 julisti kuninkaallisen neuvoston oikeusrevisioni seuraavan päätöksen:

»Olemme kohtuulliseksi havainneet tämän Anna Jöransdotterin tästä hänen rikoksestaan ja ylitsekäymisestään, siten että sukupuolensa kieltänyt on, pukeutumalla miesväen vaatteisiin, paitsi että hän täten on koettanut muuttaa Jumalan toimet hänen sukupuolensa suhteen, hän myös on voinut ottaa ja antaa monta tilaisuutta, moisessa valeasussa salaamaan ja kätkemään monenkaltaisia paheita ja syntejä kaikkien pahennukseksi tuomita kovaan raipparangaistukseen ja kärsimään julkisen kirkonrangaistuksen ja antaa varoituksen, ettei hän vastedes sellaiseen ilkeyteen itseään vikapääksi tekisi, vaan palatkoon takaisin siihen säätyyn ja niihin toimiin, joihin hän Jumalan järjestyksen mukaan luotu on; Ollen hän myös velkapää sen jälkeen tekemään työtä jossakin Kruunun Linnassa kohtuullisen ajan, joiloin Maaherran, jonka käskynhaltijakunnassa tämä linna on, kuuden kuukauden kuluttua K. M:n oikeusrevisionille kertomuksen antakoon, kuinka hän itsensä käyttänyt on, jolloin me hänen irti laskemisestansa tahdomme edelleen lausuntomme antaa».

Siihen aikaan kun tämä päätös annettiin, oli Armfeltin armeija perääntynyt Tornioon. Kummallista kyllä, Anna Jöransdotter oli uskollisesti seurannut sotajoukkoja, vaikka hänellä varmastikin oli ollut lukuisia pakomahdollisuuksia. Kun revisionioikeuden päätös tavoitti Armfeltin, päätyi osa tuomitusta rangaistuksesta täytäntöön. Muutamat sotamiesrankkurit suorittivat raipoituksen ja Kainuussa Annan oli kärsittävä julkinen kirkonkuritus. Hänet lähetettiin sitten vartioituna Tukholmaan, jossa hänet luovutettiin ylikäskynhaltijan virastolle tammikuussa 1715.

Anna oli Tukholmassa vähällä saada maistaa uudelleen ruoskaa, koska häntä saattaneilla sotamiehillä ei ollut kirjallista todistusta toimeenpannusta rangaistuksesta, mutta Annan onneksi ruoskanjäljet olivat vielä selässä nähtävinä, joten lukutaidottomatkin näkivät nyt selvän todistuksen selkään painettuna. Täällä ei häntä voitu kuitenkaan linnaan pistää, sillä se oli palanut 18 vuotta sitten, eikä sitä oltu vielä uudelleen rakennettu. Oikeus määräsi Annan kuritushuoneeseen ja Tukholman ylikäskynhaltija sai samalla määräyksen kuuden kuukauden kuluttua ilmoittaa sille, kuinka tyttö oli käyttäytynyt vankilassa.

Kuuden kuukauden kuluttua saikin ylikäskynhaltija raportin, mihin oli liitetty papin ja vahtimestarin todistukset. Anna oli lausuntojen mukaan käyttäytynyt hyvin. Näihin lausuntoihin oli lisätty vielä Annan armonanomus:

Stormächtigste, Allernådigste Konungh.

Jnför Eders Kongl. Maij:tz Höga Kongl. Thron, fördristar Jag mig här med allerunderdånigst tillkänna gifwa, huru som Jagh Fattig Fånge, utaf den Höga Kongl. lustitiae Revision d. 13 sidsthne lanuarii är dömd till at arbeta på Tuchthuset uti Sex Månader, hwaräst Jag min tidh uti Högstbeklageligit tillstånd utslitit; Altfördenskull inför Eders Kongl. Maij:tz fötter nederlägger i största underdånighet denna min allerunderdånödmiuckaste Böneskrift bediandes Eders Kongl. Maij:tz allernådigst täcktes mig ifrån widare fängzle löösgifwa, skolandes Jag häreffter, med Gudz hiälp, sökia mitt lefwerne förbättra. Afwachtandes härpå uti allerunderdånigste wördnad en allernådigst bönhörelse, och till min dödzstund framhärdar

     Allernådigste Konung

          Eders Kongl. Maij:tz

               Allerunderdånigste

                    Fattige Fånge

                         Anna Jöransdotter.

Oikeus päättikin sitten heinäkuun 22. päivänä 1715 vapauttaa Annan vankeudesta, antaen samalla ankaran varoituksen, ettei hän enää koskaan uudelleen tekisi itseään samanlaiseen rikokseen syypääksi. Hänen raskain rikoksensa oli siis ollut mieheksi tekeytyminen ja erityisesti avioliiton solmiminen samaan sukupuoleen kuuluvan ihmisen kanssa.

Kaarle XII:n sotajoukoissa urhoollisesti palvelleen Anna Jöransdotterin myöhemmistä vaiheista ei ole säilynyt jälkipolville mitään tietoa.

Lähteet:

Kirjoituksen pääasiallisina lähteinä ovat olleet toimittaja ja sotahistorioitsija Erik Lindhin tutkimukset ja hänen kirjoittamansa artikkelit Anna Jöransdotterin tapauksesta 1930-luvulta.

- Kristin Lauharo -