Tiilen historiaa

Savitiiltä on käytetty Suomessa rakennusmateriaalina arvokkaimmissa rakennuksissa, kuten linnoissa ja kirkoissa jo keskiajalta lähtien. 1700-luvulle tultaessa tiilen käyttö yleistyi vähitellen myös muussa rakentamisessa.

Grabbackan keskiaikaisen asuinlinnan rauniot Karjaalla. (Kuva: K. Lauharo)

Fagervikin vanha tinaamo on rakennettu 1780-luvulla. Muurauksessa on käytetty ristilimitystä ja tiilen koko on 295x150x75mm. 1880-luvulla virisi vilkas keskustelu siitä, että eri valmistajat käyttivät tehdaskohtaisia mittoja muuritiilen valmistuksessa. Toisistaan poikkeavat koot aiheuttivat runsaasti ongelmia rakennustyömailla. Vasta vuonna 1917 saatiin aikaan sopimus tiilien koon standardisoimikseksi. Siitä lähtien suomalainen normaalitiili on ollut kooltaan 270x130x75mm. Keskiajalla muuritiilet olivat huomattavasti kookkaampia kuin nykyisin, mittana saattoi olla esim. 320x160x100mm. Tämä on eräs tuntomerkki mistä vanhan tiilen voi erottaa nuoremmista.

Fagervikin tinaamorakennus, jossa toimii nykyään kesäkahvila. (Kuva: K. Lauharo)

Fagervikin ruukin rakennukset olivat ainakin 1700-luvulta lähtien olleet tiilikattoisia, jotta pajoista lähtevät kipinät eivät sytyttäisi rakennuksia palamaan. Kattotiilien valmistusta ei tuolloin Suomessa tiettävästi ollut, joten nämä käytetyt kattotiilet olivat ulkomailta, lähinnä Hollanista tuotettuja, jotka kulkeutuivat Suomeen esimerkiksi puutavaraa hakemaan tulleiden purjelaivojen painolastina.

Vanhoja kattotiiliä Fagervikin kirkon aidassa. (Kuva: K. Lauharo)

Vanhin maininta Inkoossa toimineesta kaupallisesta tiilenvalmistuksesta, jonka olen löytänyt, on vuodelta 1835. Helsingfors Tidningar - lehdessä oli 27. kesäkuuta kyseisenä vuonna maininta Inkoon Tostholmissa toimineesta tiiliruukista (tegelbruk).

(27.06.1835 Helsingfors Tidningar no 49)

Langeen oli Helsingissä 1800-luvulla toiminut kauppias, joka myi Kasarmitorin liikeessään kaiken muun ohella erilaisia rakennustarpeita.

Tostholmissa oli todennäköisesti ns. "tiilimylly" (tegelkran), jossa oli savimylly eli rana, jonka pystyssä olevan sylinterimäisen pöntön keskellä pyörivän akselin tapit sekoittivat savea ja alaosassa olevat siivet työnsivät valmiin savimassan ulos sylinterin sivussa olevasta aukosta. Myllyn pyörittämiseen käytettiin yleensä hevosta tai härkää. Sekoittamisen jälkeen savimassaa lyötiin puiseen muottiin. Märkä tiili vietiin muotissa kuivatuspaikalle, missä se poistettiin muotista ja jätettiin kuivumaan. Tiilen valmistus ajoittui näin ollen yksinomaan kesäkauteen. Tiilen poltto tapahtui miiluissa tai uuneissa. Poltetun tiilen väriin vaikuttaa saven mineraalikoostumus ja polttolämpötila. Suomalainen savi sisältää tavallisesti runsaasti rautaa, joten tiilet muuttuvat poltettaessa punaisiksi. Mitä korkeampi polttolämpötila on, sitä tummemman punainen tiilestä tulee. Polttolämpötila vaikuttaa myös muihin tiilen ominaisuuksiin, kuten lujuuteen, kestävyyteen ja lämmöneristävyyteen.

Tiiliruukki (Museovirasto)

1850-luvulla keksittiin tiilikoneet ja kehäuunit, jonka jälkeen tiilen valmistuksesta tuli vähitellen suurteollisuutta. Clayton & co (Atlas Works) valmisti Englannissa 1800-luvun puolivälistä ainakin 1870-luvulle asti höyrykoneen avulla toimivia tiilentekokoneita ("brick making machine"). Henry Claytonin suunnittelema ja patentoima kone oli aikansa sensaatio tiilen valmistuksessa ja se voitti useita kansainvälisiä palkintoja 1850-luvulla. Tällä koneella valmistettujen tiilien toiselle pinnalle tuli koneen valmistajan "logo" ja toiselle puolen tiilen valmistajan oma tunnus.

Claytonin tiilentekokone ja Dråsan maakellarin rauniot (Kuva: K.Lauharo)

Fagervikista, entisen Dråsan sotilasvirkatalon eli puustellin pihapiiristä löytyy osittain etuseinältään sortunut maakellari, jossa on tiilistä muurattu holvikatto. Tiilissä on leima "Clayton & co - patented" ja toisella puolella merkintä "B.B.". Tämä tarkoittanee sitä, että tiilet on valmistettu Claytonin koneella jossain vaiheessa 1800-luvun puolivälin jälkeen Billnäsin ruukissa (Billnäs Bruk).

Inkoon Bastubackaan perustettiin vuonna 1889 Vesterkullan tiilitehdas, joka toimi ilmeisesti vuoteen 1911 asti.

- Kristin Lauharo -