Westankvarnin lehmärotu v. 1892

Siinä näyttelyssä maitokarjaa varten, jonka Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseura viime syksynä toimeenpani eläinmarkkinoilla Tammisaaressa, veti karjanhoitajan ja tuntijan huomiota puoleensa erittäinkin kolme ryhmää, yksi jossa oli 3 lypsävää lehmää, toinen jossa oli 3 tiinettä hiehoa ja kolmas jossa oli 3 vuoden vanhaa lehmävasikkaa. Heti ensimmäisellä silmäyksellä voi päättää että nämä kaikki elukat olivat samaa sukujuurta; merkillisin yhdenmotoisuus ruumiin muodossa ja värissä kuin mitä voi ajatellakaan, matkaansaattoi tämän. Eläimillä oli sama jalo muoto, samat vahvasti kehittyneet maitomerkit, luonnollisesti enemmän silmiin pistävävänä täysi kasvaneilla kuin nuorilla elukoilla, sama hyvä ja päärynän muotoinen ruiimiinrakennus, matalat ja hienot jalat, kaunis ja hieno pää ja jos sen lisäksi huomataan, että väriltään olivat ne aivan samanlaisia, kiiltäviä mustanruskeita pienillä valkoisilla täplillä, niin ei voi muuta kuin myöntää että nämä eläin ryhmät arvoisuudessa ja yhdenmuotoisuudessa olivat niin korkealla, että ne maassamme pidetyissä suurimmmissakin näyttelyissä epäilemättä olisivat voineet ottaa ensimmiäisen sijan ja kilpailla maamme kuuluisimpienkin karjain kanssa, kadottamatta millään tavalla arvoansa näihin vertaillessa. Tässä pienessä mutta hyvin kauniissa näyttelyssä saivat ne osaksensa yleistä myötätuntoisuutta; jokaiselle ryhmälle myönnettiin korkein palkinto, sitä paitse annettiin niiden omistajalle näyttelyn kunniapalkinto, Eläimet olivat tilanomistaja Wilhelm Sandell'in Westankvarn nimisestä kartanosta Inkoon pitäjässä.

Harvinainen yhtäläisyys näissä mainituissa eläinryhmissä, kuin myöskin niitten hyvin kehittyneet maito-lehmän tunnusmerkit (niiden kolmen näyttelyyn tuodun lehmäin sanottiin vuoden 1890 ajalla lypsäneen 1133 kannua, 1222 kannua ja 1229 kannua) kiinnitti minun huomiotani; senpätähden päätinkin käydä katsomassa itse talonsa koko lehmäkarjan, joka Westankvarn'in sukuna on lähiseuduissa laajalti tunnettu; niinpä esim. nuoret vasikat jotka liikenevät myötäväksi ovat jo pari vuotta edeltäpäin tilatut, huolimatta niiden korkeasta hinnasta (50 markkaa kappale).

Se mitä minä Westankvarnissa käydessäni näin ja sain kokea voitti kaikki minun olettamiseni. Kun näyttelyissä näkee muutamia kauniita eläimiä suuremmasta karjasta, niin ovat ne tavallisesti valituita ja siis suuresti voittavat keskiarvon koko karjasta. Täta odotin minä näkeväni Westankvarninkin 40 lehmäsessä karjassa, vaan päinvastoin oli kaikilla läpensä sama omainen ruumiinmuoto kuin näyttelyssä olleilla elukoillakin. Kenties huvittaa lukijaa ottaa lähempi tieto Westankvarn'in lehmäsuvusta, sen alkuperästä kuin myöskin sen nykyisestä kannasta. Tahdon siis tässä lyhyesti kertoa mitä minä siitä sain tietää.

Westankvarn'in alkuperäinen lehmä-suku lienee saanut alkunsa tumman punaisesta herrastalonrodusta (vanlhempaa tummaa ayrshire sukua) joka polveutuu osittain Fiskarista, osittain muista kartanoista lähiseudussa. Tähän tuli lisäksi 30 - 35 vuotta takaperin useampia tumman punaisia lehmiä Joensuun kartanosta (jonka silloin omisti eversti Linder), jotka Joensuun "venäläisten" lehmien nimellä ovat vieläkin Karjalla ja Inkoossa asuvien vanhempien henkilöiden muistossa erittäin hyvinä lypsylehminä. Nämä lienevät olleet tumman punaista holmogorin maitokarjaa, jota siihen aikaan tuotiin useampiin seutuihin Suomessa. Tämän selittää vieläkin hyvin huomattavasti Westankvarn'in nykyinen lehmäsuku, jota monessa piirteessä on hollantilaisen ja holmogorin näköinen.

Vuonna 1874, kun Westankvarn'in nykyinen omistaja otti haltuunsa mainitun kartanon, löytyi siellä vielä kaksi lehmää, jotka olivat Joensuun venäläisten lehmäin sikiöitä ensimäisessä polvessa. Näistä kahdesta lehmästä Flora ja Ella, ja yhdestä vanhasta Westankvarn'in suvun lehmästä Ostrina, kuin myöskin yhdestä herra Sandell'in v. 1873 Horsbäck'in kartanoon tuomasta Angler hiehosta Dyra, joka silloin valtion kustannuksella tuotiin maahan ja sitte julkisella huutokaupalla myötiin (n:o 25) - löytyy joukko suoranaisia sikiöitä Westankvarn'in lehmistä; voipi varmasti sanoa, että nämä neljä eläintä ovat kanta-emiä Westankvarn'in nykyisille lehmille.

Omituisuus lypsämisessä ansaitsee myös mainitsemista, lehmät lypsetään ensin hyvin tarkoin ja kun koko lehmä rivi on tullut lypsetyksi, alotetaan heti sen perästä uusi kertauslypsy ensimmäisestä lehmästä viimeiseen saakka. Että tämmöinen menetystapa on edistänyt karjan maidon antikykyä on hyvin uskottava. Lopetan tähän tarkastukseni Westankvarnin navetasta, toivoen että moni arvoisista lukijoista näkisi itsellään olevan syytä käydä katsomassa sitä; sillä lukuisia ovat ne tiedot mitä se tarjoo eläinten hoitajalle - ja ystävälle.

(10.04.1892 Maitotalouden lehti : karjanhoidon ja meijeritalouden äänenkannattaja no 15)

Virkatalojen huutokauppa v. 1906

Kasvitarhaherneiden ja -papujen siemenviljelyskokeita

Kehityksen edistyessä on hyvän kotimaisen siemenen merkitys peltokasviviljelyksessä saavuttanut yhä suurempaa huomiota. Samaa huomiota ei kuitenkaan ole kiinnitetty kotimaisen kasvitarhasiemenen merkitykseen. Tähän lienee kai osittain ollut syynä se, että kotimaista kasvitarhasiementä on ollut kaupan erittäin pienessä määrin, pääasiallisestihan on ainoastaan lantun ja kupukaalin siementä ollut saatavissa. Mutta joskin kotimaista siementä on ollut vähän saatavissa, olisi kuitenkin harrastus, jos sitä olisi löytynyt, voinut ilmetä siemenviljelyskokeina, julkisina lausuntoina hyvän kotimaisen siemenen merkityksestä j. n. e. suuremmassa määrin kuin tähän asti. Mikäli mahdollisesti jossain on vähän harrastustakin ilmestynyt, tapetaan se väittämällä, ettei tällaisella viljelyksellä ole meillä menestymisen edellytyksiä. Ne kokeet, joita seuraavassa tullaan selostamaan, osottavat kuitenkin, etteivät ilmastolliset olomme estä ainakaan kasvitarhaherneiden ja -papujen siemenvijelystä meillä, kunhan vain valitaan sopivia laatuja ja sopiva viljelyspaikka. Pelkästään herneiden ja papujen siementen kotimaisen viljelemisen merkitys ilmenee tarkastaessamme niitä määriä, jotka vuosittain maassamme kylvetään. Tästä seikasta emme tosin voi esittää tarkkoja numeroita, mutta väitetään niiden määrän kohoavan kymmeniin tuhansiin kiloihin vuodessa.

Viljelyskokeet alotettiin v. 1912 ja ovat ne siitä lähtien jatkuneet ja varmasti kehittyneet pomoloogi Björn Lindbergin taitavan ja valppaan johdon ja valvonnan alaisina sekä sen uhrautuvaisuuden ja suuremmoisen harrastuksen johdosta, joka niiden osaksi on tullut koemaan omistajan, maanviljelijä Julius Holmbergin ja hänen rouvansa puolelta Elgsjön tilalla Inkoossa.

V. 1912 käsittivät kokeet: 6 pensaspapulaatua, 9 salkopapulaatua, 8 sokurihernelaatua ja 7 silpohernelaatua.

Seuraavana vuonna otettiin kokeisiin lisäksi silpoydinherneitä. Kokeiden käsittämän ajan kuluessa on eräitä laatuja poistettu kokeista osaksi huonon satoisuuden vuoksi, osaksi sentakia että oli saatu epäaitoa siementä, osittain myös senvuoksi, että laatu on ollut niin myöhään kypsyvä, ettei siitä yleensä voitaisi odottaa kypsää satoa saatavan.

Viime vuonna (1914) viljeltiin kokeissa: 10 pensaspapulaatua, 9 salkopapulaatua,6 sokurihernelaatua, 8 silpohernelaatua ja 16 silpoydinhernelaatua.

Kokeet alotettiin yleensä käyttämällä kutakin laatua 200 gr siemeneksi. Viime vuosina on kuitenkin tilan takia tavallisesti käytetty vain 100 gr siementä. Herneet on viljelty pohjoisesta etelään kulkevissa penkeissä, neljässä rivissä, kuten vieressä olevasta kuvasta näkyy.

Penkin leveys on siis ollut 90 -100 cm, riippuen laadun korkeakasvuisuudesta. Korkeammat laadut on tuettu 20 cm päähän toisistaan asetetuilla vaakasuorilla, hienoilla galvanoiduilla rautalangoilla, joiden asemaa kuvassa osottavat paksut kohtisuorat viivat. Korjatut herneet ja pavut varustetaan nimilipulla, sidotaan kimppuihin ja asetetaan katosalle kuivumaan.

Kun koeviljelyksistä tänä vuonna jo saattiin niin suuri sato, että osaa siitä ei tarvita, tullaan tämä osa myymään. Villa Bilnäs'in puutarha on ottanut myydäkseen siemenet ja sieltä on pyydettäessä saatavissa luettelo laaduista sekä muita tietoja. On toivottavaa, että yleisö käyttää tilaisuutta hyväkseen tällä tapaa saadakseen herne- ja papuviljelyksiään varten kotimaista siementä. On sitäkin otaksuttavampaa, että tätä kotimaista siementä tullaan tänä vuonna käyttämään, koska kysymyksessä olevain tavarain vienti on kielletty enimmissä niistä maista, joista ennen olemme kylvösiementä saanet.

Tämän yhteydessä rohkenemme pyytää, että ne henkilöt, jotka mahdollisesti tuntevat vanhastaan Fagervikin kartanossa, Inkoossa, viljellyn Nanking-nimisen pensaspavun alkuperän tai muuta mielenkiintoista siitä, antaisivat siitä tietoja pomologi Björn Lindbergille (osote Helsinki, Laivastokatu 14 B).

Näiden kokeiden tulokset ovat meille arvokkaita jo siinä suhteessa, että ne osottavat kasvitarhaherneiden ja -papujen kotimaisen siemenviljelyksen mahdolliseksi. Enennysviljelysten kautta saavat ne myöskin käytännöllistä merkitystä, koska voimme toivoa, että vuoden sato tulee täyttämään huomattavan osan siementarpeestamme ja siten tekemään meidät vähemmän riippuviksi ulkomaisista markkinoista kuin myöskin tarjoamaan kasvitarhaviljelijöillemme kestävää, hyvää siementä niin tärkeistä viljelyskasveista kuin herneistä ja pavuista.

(1915 Suomen maanviljelys no 1)

Fröodlingsförsök med trädgårdsärter och -bönor

Betydelsen av gott inhemskt frö för växtodlingen har inom lantbruket vunnit mera beaktande efterhand som odlingen framskridit i utveckling. Samma uppmärksamhet har dock icke egnats det inhemska fröets betydelse inom trädgårdsskötseln. Dels har väl detta sin grund däruti, att inhemskt trädgårdsfrö så ytterst ringa förekommit i marknaden i det att så gott som endast kålrots- och litet vitkålsfrö av inhemsk odling stått till buds. Men om också tillgången varit liten, skulle dock ett vaket intresse för inhemsk trädgårdsfröodling, om ett sådant förefunnits, kunnat söka sig uttryck uti fröodlingsförsök, offentliga uttalanden om betydelsen av gott inhemskt frö, o. s. v. i högre grad än som hittills skett. Man dödar sitt intresse med, att en sådan odling icke har betingelser för att lyckas hos oss och likväl visa de försök, som här nedan skola relateras, att våra klimatiska förhållanden icke ställa hinder i vägen åtminstone för en fröodling av trädgårdsärter och bönor, blott lämpliga sorter och lokaler väljas därför. Vilken betydelse en inhemsk odling redan blott av ärter och bönor skulle hava, framstår vid betraktande av de mängder, som nu årligen utsås inom vårt land. Vi hava visserligen icke noggranna siffror däröver, men enl. uppgift skulle mängden uppgå till tiotusentals kg.

Försöksodlingarna påbörjades år 1912 och hava de sedan dess stadigt utvecklats tack vare den insiktsfulla och vakna ledning och övervakning, som egnats dem av pomolog Björn Lindberg, samt de uppoffringar och det storartade intresse, som kommit dem till del av försöksmarkens ägare, lantbrukaren Julius Holmberg och hans fru från Elgsjö i Ingå.

År 1912 omfattade försöken

6 sorter buskbönor (krypbönor), 9 sorter störbönor, 8 sorter sockerärter, 7 sorter spritärter.

Följande år tillkommo märgspritärterna. Under loppet av dessa tre år, under vilka försöken fortgått, hava en del sorter uteslutits, dels emedan de varit för litet bördiga, dels därför att oäkta frön erhållits till utsäde samt dels även på den grund, att sorten varit så sent mognande att mogen skörd i allmänhet icke kunde väntas av densamma. Andra sorter hava åter tillkommit.

Senaste år (1914) provodlades: 10 sorter buskbönor, 9 sorter störbönor, 6 sortet sockerärter, 8 sporter spritärter, 16 sorter märgspritärter.

Försöken börjades i allmänhet med ett utsäde av 200 gr per sort. Senare har dock på grund av begränsat utrymme endast 100 gr i allmänhet utsåtts av varje sort. Ärterna hava odlats å bänkar, riktade i norr och söder, i fyra rader med ett avstånd i cm. mellan raderna som framgår av här vidfogade bild.

Bänkbredden har således varit 90-100 cm, beroende av huru högväxande sorten är. De högre sorterna hava "risats" med på 20 cm avstånd vågrätt ställd, klen galvaniserad järntråd å plats, som anges å figuren genom de tjocka vertikala linierna. De skördade ärterna och bönorna etiketteras, hopbindas i knippen och upphängas under tak i och för torkning.

Skörderesultaten för ärterna hava under senaste år påverkats av torkan samt dels av angrepp av skadeinsekter, vilket i vidsträckta trakter varit fallet. I medeltal har således uti 1914-års skörd funnits 18.75 % av skadeinsekter angripna frön. Ärterna gåvo i medeltal 9-10 ornet rent frö. Även bönornas frön äro i år lättare än vanligt, beroende på torkan. De bästa skörderesultaten för bönor voro för en buskböna 32 kornet och för en störböna 37 kornet. Bönornas, liksom även ärternas grobarhet i 1914-års skörd är god. Den lägsta grobarheten för bönor är nämnda år 97 %.

Bland störbönorna vilja vi här särskilt fästa uppmärksamheten vid en sort, kallad Nordlins eller Hellmans. Den är tidigast känd från Gumtäckt gård invid Helsingfors, där den för åtminstone ett halvt sekel sedan odlades av dåvarande trädgårdsmästaren därstädes, Nordlin.

I samband med beskrifningen av dessa odlingsförsök vågar redaktionen anhålla, att personer, som möjligen känna till härstamningen eller andra uppgifter av intresse rörande en sedan gammalt å Fagerviks gård i Ingå odlad buskböna, benämnd "Nanking", måtte därom godhetsfullt anmäla hos pomolog Björn Lindberg (adr. Helsingfors Maring. 14 B).

Dessa fröodlingsförsök hava givit oss värdefulla resultat redan däruti, att de påvisat möjligheten av en inhemsk fröodling av trädgårdsärter och -bönor. Genom de förökningar, vilka såsom en följd av deras resultat komma att utföras, få de även en praktisk tillämpning av stor betydelse, emedan vi kunna hoppas att med årets skörd kunna fylla en beaktansvärd del av vårt behov och därigenom icke allenast göra oss mera oberoende av den utländska marknaden, utan jämväl erbjuda våra trädgårddsodlare härdigt, gott utsäde för så viktiga odlingsväxter som ärterna och bönorna äro.

(1915 Finska jordbrukaren no 1)